lauantai 26. lokakuuta 2013

11# pientä hyppelyä

moi! tänään oli taas semmoonnee päivä et viivi ei oikee halunnu liikkuu se halus ol siellä missä natakin tai seisoa paikallaan eli otin alkuun kaikki askellajit ja sitten tein semmosta tehtävää missä piti tullaa ravissa c ja vähän ennen c laskea käyntiin ja heti siitä kun se oli käynnissä niin laukka pääty ympyrällä ja laskea craviin ja kiertää maneesi ympärin ravissa , tein sen muutaman kerran sitten menin muutaman kerran ristikon laukassa ja sitten ne nostettiin pystyiksi missä menin moleempiin suuntiin muutaman kerran, ratsastus meni ihan hyvin. muutaman kuvan otin ratsastuksen jälkeen kun hevoset jäivät talliin jo vaikka kello ei ollut vielä ees ihan neljää mutta siellä oli luvattu kunnon vesisadetta ettei ollut järkeä laittaa niitä ees pihalle.



muutama aika huono kuva en ehtinyt muokkailemaan 

-kata ja viivi-

perjantai 25. lokakuuta 2013

10# ratsastelua

Moi, tänään oltiin tallilla.viivi meni alkuun ihan kivasti mutta yhtäkkiä kun oltiin tehty hethenaikaa ravissa tehtäviö ja se ei kakka hätänsä takia nostanut millään ravia se vaan kiiihdytti käyntiä ja kompuroi nokalleen ja minä olin tietysti siinä sillä odotuksilla että olen ihan just siellä hiekalla suu täynnä hiekkaa no sitten yhtäkkiä viivi nousee polviltaan ylös ja minä tajuan että istun sen kaulalla enkä tiennyt miten tai minne menisin ensimmäinen reaktioni oli tynkeä takas satulaan no mutta ei siittä mitään tullut kun koulusatulan etu kmutta jalka jäi satula huopaan kiinni no kyllä siitä pääsin kumminkin jaloilleni alasaari oli niin iso ettei siittä päässyt toinen syy oli se että olin melkein korvien kohdalla että matka satulaan oli aikas vitkä sitten katon hölmistyneenä äitiä että miten pääsen sieltä pois no yritin tulla ihan normisti alas. nauroin kyyneleet silmissä kun se oli jotenkin hassau istua viivin niskan päällä loppuen lopuksi pääsin takas kyytiin ja tein hetken ravia yhtäkkiä se pysähtyy ja tajuan että syynä oli viivin  kakahätä minkä takia se ei nostanut ravia ja kompastui jalkoihinsa no tein siihen suuntaan sitten vielä pätkän ravia ja otin laukat kumpaankin suuntaan muutama nosto sitten tein loppu ravit pitkin ohjin kun oli niin kauheesti joutunut menemään muodossa. talli päivä sujui muuten ihan hyvin ja kotimatkalla naurettiin äitin kanssa sitä mun tippumista. eli tuli taas erittäin hauska talli päivä.

tässä vielä muutama kuva eilisestä ja tänään otin pihasrta muutaman kuvan voi olla että on muutama keskiikon kuva kun olin tunnilla tehtiin aika lai samoja kun maanantaina viivi meni vaan vähän kivammin kuin maanantaina.
rauha odottamassa jotain hyvää

räpsy

mun leipomat pätkis muffinssit 

ihania kuvi tuli tänään kun oli hihan nätti keli mutta vähän kosteeta 


vähän vielä tota kosteutta mitä oli tänä aamuna 

by: kata ja viivi

maanantai 21. lokakuuta 2013

9# maanantain ratsastus tunti ja neljäs loma päivä

aamusti tein kaiken laista mutta sitten puol yhdeksän aikoihin lähdin koiran kanssa lenkille ja kun tulin sieltä menin takasin koneelle . hetken päästä kello olikin jo niin paljon että piti lähteä taas koiran kanssa lenkille ja kun tulin sieltä aloin laittaa ruokaa, äiti sanoi niin kuin muutkin meiän perheen jäsenet että oli erittäin hyvää vaikka en osannut edes kunnolla tehdä ja mausteetkin laitoin summa mutikalla , samaa ruokaa pitäisi tehdä keskiviikkona sen takii että se oli niin hyvää. syömisen jälkeen lähdettiin tallille, oli sitten paras tunti ikinä meitä oli tunnilla vaan kaks niin oltiin keski ympyrällä melkein koko tunti siihen tuli vain lisäksi piti kääntää päätyihi keski ympyrältä voltit kumpaaankin päähän
punaset merkit on törppöjä ja vihree on reitti miten mentiin
viiminen tehtä vä tuolla kuviolla oli saada mentyä voltit ravissa ja keskiympyrä laukassa oli tosi vaikeeta mutta kyllä onnistuneitakin suorituksia tuli , viivi tuli ekoja kertoja kunnolla perään antoon mun kanssa , eli olen koko tuntiin etittäin tyytyväinen vaikka oli hankaliakin tehtäviä mutta viivi meni niin kauniisti siittä harmi ei tullut yhtäkään kuvaa . mutta tarhasta otin muutaman kuvan ennen tuntia mistä osa onnistu kun viivi tuli niin lähelle ettei saanut kunnon kuvia.



#kata