sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kisapostausta

Eilen oli siis koulukisat viivi meni verkassa tosi kivasti letitin sen harjan, siitä tuli tosi kivan näkönen. nämä oli tämän kauden ekat kisat. ne oli kyllä tutussa ympäristössä niin ei tarvinnut matkustaa mihinkään vieraalle tallille sai vaan laittaa hevonen kuntoon ja mennä verkkaan. rata meni muuten hyvin paitsi peruutus ei oikein sujunut. sijoituin kumminkin neljänneksi prosentein 58.95. Tässä sitten odotellaan seuraavia kisoja Viivin kanssa.


tiistai 8. huhtikuuta 2014

Kuulumisia

Moi. Sunnuntaina käytiin tallilla. menin Viivillä ratsastustunnille treenattiin istuntaa ja oli kyllä vaikeata istua harjoitus ravia laukkaa me ei edes menty. Maanantaina Viivi pääsi hierojalle niin menin vakkari  tunnille Sinillä eli tallin hevosella siinä sitten treenattiin sitä istuntaa että kuoluohjelmaa. Lauantaina on koulu kisat omalla tallilla eli tuolla missä hevosemme nyt asuvat. Sinne treenataan nyt. Eli maanantain tunti meni kivasti , oli kyllä outoa mennä vieraalla hevosella. mutta oli varmaan kyllä pitkästä aikaa melkein yks parhaimmista tunneista toivotaan huomisesta valkust a saman moista.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Tampereen hevosmessut 2014

Moi.

Tuli käytyä eilen 5.4.2014 super hienoilla Hevosmessuilla Tampereella.

Siellä oli paljon messuesittelijöitä ja tarjouksia. Tuli kierreltyä montatuntia pelkkien kojujen seassa ja tietysti ostoksiakin tein. Oli myös erilaisia pikku luentoja, seminaareja ja esityksiä. Jokapaikkaan ei kuitenkaan millään ehtinyt vaikka kuinka olisin halunnut. Niistä kiinnostavin omasta mielestäni oli, Kuinka parantaa ratsastajan isteluottamusta.

Kouluratsastusta olisi kaivannut, mutta muuten oli tosi kiva päivä. Estekisat oli upeita. Esteet oli korkeita ja hevoset kauniita ja osaavia.

Nyt oli enemmän tilaa, kun oli tullut E-halli käyttöön. Siellä oli monta ruokapaikkaa tarjolla. Me käytiin syömässä siellä E-hallin yläkerrassa. Siellä oli hyvä ruoka.

Alla kuva hevospilateksesta:

Näin siellä jotain tuttujakin, mutta päällimmäiseksi mulle jäi mieleen press rintamerkin etuudet ja päsiin kuvaamaan etualalle paremmin näytöksiä.


Näin Pinjan ja Tiian.  Luen heidän blogejaan paljon.



Ensivuonna on pakko päästä taas! Ehkä nähdään siellä silloin.

Lisää kuvia messuista vielä alla:





kaikki kuvat olen ottanut itse 
kuvia löytyy pian myös sivusta missä lukee kuvat