sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Aurinkoinen tallipäivä

Moi.
Tänään rtsastus ei mennyt ihan täydellisesti. Viivi oli vähän jännittynyt alkuun.  Se huuteli melkein koko rasastuksen ajan. Sitten kun sai kavereita maneesiin tuli rauha. Teimme alkuun väistöjä. Väistöjen lisäksi teimme  ravia. Teimme myös ravista pysähdyksiä, mitkä sujui ihan kivasti.

Ratsastuskaverit saivan ratsastuksensa päätökseen ja pyysivät meitäkin maastoilemaan loppukäyntien ajaksi. Emme kuitenkaan lähteneet mukaan, koska halusin vielä treenata laukkaa. Viivi ei ideasta alkuun tykännyt, koska kaverit jätti hänet.

Hetken ravattiin ympyrällä ja se sujui kivasti. Päätin kuitenkin nostaa laukat. Ympyrällä laukka sujui moitteettomasti vaikka minua vähän jännitti. Laukattiin molempiin suuntiin kuitenkin monta kierrosta.

Lopuksi vielä ravailimme vähän.

Ratsastus meni lopujenlopuksi  ihan kivasto. Opein miten saan viivin hallittua jännittyneisyydestä huolimatta. Omakin jännitys sai pienen opetuksen.

Kyllä on hienoa omistaa oma hevonen!





perjantai 23. toukokuuta 2014

Hikistä treeniä

Moi. Niikun varmaan otsikosta huomaatte niin tänään oli tosi kuuma talli reissu mutta viivi meni tosi hyvin. Tein sen kanssa vähän kaikellaista ja sain paljon kehuja viivin liikkeestä . Sen liike on parantunu ihan hirveest mut mun jalat ei pysy vieläkään kunnolla paikallaan jalustimen oikeessa kohdassa, muuten mun istunta on hyvä. Tein tänään paljon laukkaa sekä ravia ravi on kyllä nykyyn aika vaikeeta istua kun viivin liike on erillainen mutta nyt rupee onnistuu harjotus ravi viivin ravi on kyllä semmosta että sitä ei kuka tahansa istu istun ite sillä kyllä kaikki lisäyksetkin. eli kehitystä tapahtuu. tiistaina muuten meillä on koulussa harraste päivä, pääsen siellä ratsastamaan ja ootan sitä innolla kun pääsee menee vähän vieraammalla hevosella ja toivon että oppisin jotain uutta vähän.

torstai 22. toukokuuta 2014

Kouluvalkku

Moi eilen mulla oli kouluvalkku enkä jaksanut enään yhdeksän aikaa alkaa muokkaa kuvii niin tein tämän valkku postauksen sitten tänään. Valmennuksessa treenattiin volttia ensiks törppöjen avulla ja sitten otettiin vielä kaks niistä töspöistä pois. se meni käynnissä ihan hyvin mutta ravissa se meni melkein paremmin. Viivi liikku ravissa kauheen hyvin ja nyt mun jalan heiluminen on rauhottunut. eli ratsastuksessa on käynyt kehitystä. Laukan otin isolla keskiympyrällä kun saatiin itse valita miten otettiin laukat.