maanantai 23. kesäkuuta 2014

Taukoa joka on ohi

Moi.
Nyt on taas ollut taukoa, anteeksi siitä. mutta nyt alkaa mun aktiivinen bokaaja innostua kirjottelemaan .
Alku kesä on mennyt tosi hyvin viivin kanssa. Rippikuvat saatiin otettua. Oli aivan ihana viikko, sain muutaman uuden ystävän ja meillä oli koko porukan kanssa aivan mahdottoman hauskaa.

Yritän saada kasattua yhden video postauksen, en tiedä saanko sitä koskaan aikaseksi. Nyt ei paljon ole tullut kuivattua mutta se johtuu vaan siitä että sataa vettä koko ajan. On niitä kauniitakin päiviä ollut mutta sillon ei ole ehtinyt kuvailla.

Hyppäsin lauantaina viivillä ja ne onnistui ihan kivasti.

Postailen vähän aktiivisemmin tonne mun toiseen blogiin, kanattaa käydä kattomassa ja liittyä lukiaksi http://katariinalifestyle.blogspot.fi/ . Ensi kuussa meillä on perheen kanssa kaikkea kivaa niin niistä tulee postauksi tonne toiseen blogiin.  Kunnes pääsen enemmän tallille ja saan kuvia niin tulee tällekkin pulelle postausta.
Mitä muuten pidätte uudesta ulkoasusta , laittakaa kommenttii. 

maanantai 26. toukokuuta 2014

Leikki tunti

Moi.
Eilen meillä oli leikki tunti. Saatiin valita että mennäänkö ilman satulaa vai satulalla. Minä tietenkin menin viivillä satulalla. 

Verkkana tehtiin liikenne valot. Punainen valo on pysähdys. Keltainen valo on käynti. Vihreä valo on ravi. Valot rikki on laukka. Sekä eilen uutena tuli liikenne ympyrä mikä tehtiin joka askellajissa jopa pysähdyksessä. Lisäksi meillä oli petoni porsas mikä oli peni ristikko. Se oli kivaa viivi kyllä rupes innostuu laukassa. 

Seuraavaksi tehtiin nurkka jussia. Mikä oli kans tosi kivaa. 

Me saatiin hetken tehdä mitä haluttiin. Tein paljon laukkaa ja nostin vielä jalustimetkin kaulalle. En olisi koskaan uskonut että hyppäisin ilman jalustimia mutta eilen se sitten kävi toteen. muutaman kerran viivi hyppäsi ja muutaman kerran se astui siitä yli. Oli kivaa.

Lopuksi pelattiin peiliä pääsin kerran perille asti sillä että laukkasin ihan täysiä. Meinasin kyllä muutaman kerran tippua viiviltä, mutta mä vaan nauroin nille melkein tippumisille.

Tunti meni tosi kivasti ja meillä oli hauskaa. Kyllä vähän hikikin tuyli vaikka oli niin viileää.
.

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Aurinkoinen tallipäivä

Moi.
Tänään rtsastus ei mennyt ihan täydellisesti. Viivi oli vähän jännittynyt alkuun.  Se huuteli melkein koko rasastuksen ajan. Sitten kun sai kavereita maneesiin tuli rauha. Teimme alkuun väistöjä. Väistöjen lisäksi teimme  ravia. Teimme myös ravista pysähdyksiä, mitkä sujui ihan kivasti.

Ratsastuskaverit saivan ratsastuksensa päätökseen ja pyysivät meitäkin maastoilemaan loppukäyntien ajaksi. Emme kuitenkaan lähteneet mukaan, koska halusin vielä treenata laukkaa. Viivi ei ideasta alkuun tykännyt, koska kaverit jätti hänet.

Hetken ravattiin ympyrällä ja se sujui kivasti. Päätin kuitenkin nostaa laukat. Ympyrällä laukka sujui moitteettomasti vaikka minua vähän jännitti. Laukattiin molempiin suuntiin kuitenkin monta kierrosta.

Lopuksi vielä ravailimme vähän.

Ratsastus meni lopujenlopuksi  ihan kivasto. Opein miten saan viivin hallittua jännittyneisyydestä huolimatta. Omakin jännitys sai pienen opetuksen.

Kyllä on hienoa omistaa oma hevonen!