perjantai 18. heinäkuuta 2014

Kuulumisia

Moi.
Nyt tää blogi on ollu hiljasena ei ole ollut mitään kerrottavaa. Mutta nyt on mennyt muutamana kertana tosi kivasti viivin kanssa.
Tänään tein paljon siirtymisiä kolmikaarisella. Kaikki sujui muuten ihan kivasti mutta ravista pysähdykseen on ollut vähän hankalia tarvisi ruveta harjottelemaan niitä urakalla. Laukatmenin kolmikaarisen keski kaarteella ja sitten siittä jatkoin viimiselle kaarelle ja vaihdoin laukan aina ravin kautta.
Viimeviikosta sen verran että ei tullut käytyä tallilla kun oltiin ensiks laivalla ja mentiiin helsinkiin kun menin kummien kanssa katsomaan helsingin pop showta. Näin siellä ropinin ja se oli ihana , oli siellä kyllä mutakin esiintyjiä esim justimus ja duutsonit. Ens viikolla ei tule postausta mutta viikon loppuna yritän tehdä vielä yhden postauksen. 

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Itsensä ylittäminen

Moi.

Tänään hyppäsin esteitä. Tein nopean alkuverkan ja aloin sitten menemällä pystyä.
alku verkka 

Pysty joka nostetiin lopuks noin 50cm  

Lisäksi menin okseria joka oli suht pieni. 


Tässä tulee esille itsensä ylittäminen. Uskalsin vihdoinkin hypätä okseria ja noin 50cm pystyä olin niin onnellinen että uskalsin mennä. Ratsastuksessa on todella tärkeää ylittää välillä itsensä, tänään mä teinsen. 

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Kuva haaste


Moi. Tänään tulin tekee tän haasteen. Ohjeet löydätte täältä . Nyt tulee mun leppari...


                                                  ...estekuva 
(c) äiti
Tässä kuvassa uskallan kerrankin hypätä. Sekä taitaa olla ainoita hyppykuvia viiviatä ja musta.

                                                    ...koulukuva 
(c)äiti 
   Tän kevään kuva , istunta ei ole enään tommonneen läheskään.
kuvaajasta en oo varma 
Tää tua viimekesän onnistumisen tunteen mulle. tommossia tunteita on vähän ikävä vakka niitä non tullut paljon. 

...yhteis kuva 
(C)äiti
Tässä yritetään ottaa mun rippikuvaa. 


...kisakuva 
(C)isi 
tässä oltiin tän kesän ekoissa vieraan tallin kisoissa, ilma ei meitä oikein suosinut , eikä ne oiken muutenkaan sujunut.


...KUVA, JOHON LIITTY HYVIÄ MUISTOJA
kuvaajasta ei ole hajua mutta kuva on otettu 2012 vähän ennen kun viivi siirty meidän omistukseen ja sain oman hevosen. oli se hieno tunne kun sain pitää viiviä jo kuin omaa hevosta jo ennen ostoa ja nyt meillä on ollut onnistumisia sekä epäonnistumisia, en vieläkään voisi kuvitella mulle ketään muuta hevosta alle.


                                                   ...ensimmäinen kuva oman hevosen kanssa 
kuva on otettu samalla kerralla kun toi äskönen eli vähän ennen kun viivi tuli meidän omistukseen kuva on otettu toukokuun lopulla ja viivistä tuli mun oma hevonen 2 kesäkuuta. 


...paras kesä kuva 
tätä kesältä ja mun ottama 


viime kesältä ja mun ottama 
tältä kesältä mun ottama 
valitsin kaikki nää kuvat kun näistä tulee mieleen kesä 


...paras talvi kuva 
Viivi on niin sulonen ja sillä on ihana talvi karva.